Klassikko

Ole minulle tajunnanvirtaa, lyhytproosaa, runoja. Avaa kantesi, päästä riveillesi. Viettele minut. Koukuta.

Älä koskaan avaudu itsestään selvänä, älä tarjoa ratkaisuja, älä yhtä juonta.

Vie semminkin sivupoluille. Sekoita pääni ja avaa sen Gordionin solmut.

Kulje rinnallani loppuun asti, avaudu aina uudelleen, samana ja vieraana.

Rakastan sinua, Klassikkoni.

Taistelemisesta

Pahaa ei voi koskaan tappaa.
Sen voi peitota hyvällä.

Jokela in memoriam

Jokelan koulusurmista on kaksi päivää, ja maassa vallitsee vielä pitkään paitsi suru myös kollektiivinen epätietoisuus.

Etenkin meitä, jotka olimme luodeilta kaukana, kalvaa miltei perverssi tarve tietää kaikki mahdollinen. Tapahtumia, yksityiskohtia ja taustoja kootaan yhteen kuin palapeliä. Kaikki haluvat tietää, mitä oikeasti tapahtui ja miksi?

Tämä tirkistely on inhimillistä ja siksi osin hyväksyttävääkin. Silti tällaiset kysymykset ovat myös perin turhauttavia. On nimittäin niin, että syiden ja tässä tapauksessa myös syyllisten etsintä peittää paljon enemmän kuin paljastaa.

Kukaan ei näytä pohtivan mahdollisuutta, että vastausta ei koskaan saada. Että kaikkia palapelin paloja ei löydetä tai että paloja onkin enemmän kuin kokonaiseen ja ehjään kuvaan tarvittaisiin.

Jos tätä myllerrystä onnistuu katsomaan edes hieman ulkopuolisena, on päällimmäinen vaikutelma se, että paha on nyt päässyt irti sieltä, minne se yhteiskunnassa alinomaan yritetään sulkea. Järjetön pahuus ja vääryys eivät ole enää ulkopuolellamme: raiskauksissa, yksityisasunnoissa tehdyissä tapoissa tai ”luusereiden” itsemurhissa.

Jokela toi järjettömältä tuntuvan pahan suoraan keskellemme, ja meihin sattuu, koska meidän on katsottava sitä silmiin.

Tähän asti olemme tuudittautuneet. Kaikesta yhteisöllisestä on leikattu niin konkreettisesti kuin henkisestikin, eikä toisista välittäminen ole jäänyt leikkuukirveeltä paitsi. Kaikesta muusta olemme suurin piirtein karsineet paitsi omaan napaamme tuijottamisesta.

Samaan aikaan olemme sulkeneet silmämme todellisuudelta ja toivoneet, ettei ulossuljettu koskaan pääsisi kontrollista – tai jos pääsisikin, niin paha ei sattuisi omalle kohdalle.

Eräs suuresti arvostamani ihminen totesi taannoin: Maailmassa tapahtuu jatkuvasti järjettömiä asioita, joita turvattua elämää elävä ihminen ei voi koskaan käsittää. Ihmisten on vaikea hyväksyä ja sietää mahdollisuutta, että pahan edessä puhuminen, kuunteleminen ja ymmärtäminenkään eivät aina auta. Järjetöntä, elämän tuhoavaa, pahuutta ei voida kuitenkaan koskaan kitkeä täydellisesti, vaikka meillä olisi massoittain poliiseja ja psykologeja ja opettajat ja vanhemmat huolehtisivat lapsistaan.

Jonkun pitäisi uskaltaa kysyä nyt, olisivatko Jokelan surmat olleet estettävissä. Ja jonkun toisen, riittävän monen, pitäisi uskaltaa vastata, että ei. Että siinäkin tilanteessa, jossa tekijää lähellä olevat ihmiset olisivat tehneet parhaansa, jotain olisi voinut jäädä huomaamatta – tai sitten teon olisi tehnyt joku muu.

Tällainen vastaus ei tarkoittaisi, että meidän pitäisi alistua pahan olemassaoloon ja jäädä odottamaan uutta verilöylyä. Pikemminkin tosiasioiden tunnustaminen olisi lähtökohta uudelle, entistä aidommalle välittämiselle.

Se olisi oikeastaan välttämätöntä, jotta tulevaisuudesta voitaisiin yrittää rakentaa paremmin siedettävä.

Kaivinkone nro. 3

Kaivinkone on jäänyt lelulaatikkoon,
eikä meistä kumpikaan sitä kaipaa.
Tanssimme Rikun tahtiin olohuoneessa
Living la Vida Loca!

Sinun perässäsi kulkiessani,
portaita ylös ja alas,
minä seuraan jokaista elettäsi,
jokaisen askeleesi kohdalla hymyilen.

Sinä lastaat elämäni niin täyteen,
että murusia valuu lattialle.
Sinä rakennat minusta ihmisen
kuin kasaisit vuorta hiekkalaatikolla.

Satua kauniimpi

Kukapa elämää helppoa haluaisi.
Ken prinsessojen taakkaa varsin kadehtisi.

Kukapa osaisi arvostaa onnea,
jos elo ain' olisi kuin satua kaunista.

Todellisuutta, todellisuutta nyt!
Sitä olen halajamaan syntynyt.

Sillä ihmeet eivät voi tarinoissa tapahtua,
vaan vasta kun näyttelijä on astellut näyttämöltä.

Ah, näitä aikoja, ah täyttymyksen janoa.
Kun tiedän eläväni, enkä sokeasti kuvittele.

Asioiden tärkeysjärjestyksestä

Onko maailmassa mitään merkittävämpää
kuin nähdä lapsen pukevan
ensi kertaa
sukat jalkaansa.

Minuus, kieli ja ymmärtäminen

Kukaan ei voi sanoa mitään vain itsestään.
Itsensä voi nähdä ainoastaan suhteessa muihin.

...

Nähdä itsensä ja olla ajattelematta näkemäänsä
on kuin ottaisi valokuvan ja heittäisi sen heti pois.

Kuva itsestä on kuin valokuva.
Se on aktuaalisesti totta vain hetken,
mutta potentiaalisesti läpi koko elämän.

...

Kieli on olemassa vain kahden tai useamman ihmisen välillä.
Kieli on merkkejä ja sääntöjä, joilla merkkejä käytetään.
Kieli kuvaa ajatuksia ja tunteita laaja-alaisesti.

...

Ymmärtäminen on ajatus- ja tunne-erojen tasoittumista kahden tai useamman ihmisen välillä.

Ymmärtää voi periaatteessa vain itseään, käytännössä ei ketään, sillä itsensä voi nähdä vain suhteessa toisiin.

Vastaus

Voiko tuska yksin synnyttää mitään?
Voiko mitään synnyttämätön olla yksin totta?

Ei.

Virsiä

Samuli Edelmann laulaa virsiä, ja minä leijun menneisyydessäni. Olen ala-asteen aamunavauksessa. Urkuharmoni soi, ja luokanopettaja laulaa jykevällä bassollaan. Pidän lapsenkäsissäni hiirenkorville plarattua virsikirjaa. Sen ensimmäiselle sivulle olen kirjoittanut tikkukirjaimin nimeni ja luokkani.

Kirjan muovinen kansi liimaantuu nihkeyttään kiinni kämmenpohjiin. Silkkipaperin ohuita sivuja on käännettävä varoen. Ennenkokematon ja iänkaikkinen lyövät kättä tässä tammikuisessa pakkasaamussa. On kuin kaikki olisi alun alkaenkin suunniteltu luomaan koululaiseen muistijäljen, joka on nouseva esiin läpi hänen lopun elämänsä.

Ja nyt laulaa Samuli. Tai lauloi kesällä, Luhangan kirkossa. Äänityksistä oli lehdessä juttu, jota pidin enemmän kornina kuin ihmisen perimmäisiä tunteita luotaavana. Ei juttu huono ollut, mutta jäin silti miettimään, kuinka mahdotonta sanoin on tavoittaa sitä, mitä virsissä soi.

Ja silti minunkin on pakko kirjoittaa. Joku pakottaa.

Nämä sävelet, sanat, hiljaisuus säkeiden välillä, tunnelma. Ne kantavat minua, nostavat ja kuljettavat kuin aivan kuin se jokin, joka on kuljettanut minua lohdullaan yli kaikkien koettelemusten.

En ole koskaan kulkenut yksin.

Näitä virsiä kuunnellessa jään miettimään, missä asuu se jumala, josta ihmiset yhdessä jakamallaan kielellä puhuvat. Mistä syntyy kollektiivinen uskominen, joka on synnyttänyt maailmanuskonnot?

Vai onko matka hänen luokseen sittenkin vain matka omaan sisimpään? Missä kulkee se raja, jonka jälkeen henkilökohtainen muuttuu jaetuksi?

Voisiko olla niin, että löydämme ensin rauhan sisältämme ja kun käsitämme, että muutkin sitä kaipaavat, luomme jumalan yhteiseksi nimittäjäksi.

Lauseista viimeinen on kerettiläinen, mutta paljon kauniimpi kuin ulkoannettu Totuus.

Hyvänyönsuukko

Sosiaalisen vuorovaikutuksen muoto, joka ilmentyy yleensä perheissä, aika ajoin myös ystävien kesken. Maassa, jossa miehen on sallittu koskettaa miestä vain kätellessä, on hyvänyönsuukko poikkeus rakkauden osoittamisen normista. Isä voi suudella poikaansa insestisyytettä pelkäämättä kello 20:n ja kello 22:n välillä.

Rutinoituessaan hyvänyönsuukko menettää läheisiä ihmissuhteita kuvastavan merkityksensä. Siitä tulee harmiton pusu, suukko muiden joukossa. Ei ole poisluettua, etteikö rutiininomaisesti muiskaistu suukko voisi olla yhteydessä huonosti nukuttuun yöhön ja jopa unettomuuteen.

Tarkoin vaalittuna ja ajatuksella annettuna hyvänyönsuukko ruokkii rakkautta, sitoo perhettä yhteen ja, vaikeasti todistettavien teorioiden mukaan, ylläpitää myös maailmanrauhaa. Hyvänyönsuukko suojaa, rakentaa ja hyväilee. Voimallisimmillaan se on ikuinen päivänvalo, joka menestyksellisesti uhmaa yön pimeyttä.

Nimetön

Sateen läpi se suutelee
hehkuu oranssina asfaltissa
sitoo kädet selän taakse ja kuiskaa
tänäkin iltana joku elämä loppuu.

Mikään ei ole niin kiihottavaa
kuin tuntea todellisuuden koskettavan
kylmillä käsillään lämmintä vartaloa
tänäkin iltana joku on yhä elossa.

Ymmärtääkseen valoa on kuljettava pimeässä
mutta koskettaakseen todellisuutta
on vain lopetettava kuvittelemasta.

Elämä sana, kuolema numero

Kokea maailma verbinä ja elää mukana,

harjoittaa imperatiiveja ja harjaantua,

olla konditionaali ja tehdä puolesta,

nussia numeraaleja kunnes voi vain tappaa.

Hyttysen osastani

Kevyt on raskasta,
valta syntyy vastuusta,
eikä päin vastoin kuin
painavien maailmassa.

Vaatimaton osani
on pitää tieto itselläni
että yhdellä pistollani
sinut surmaisin rakas ihminen.

Kaivinkone nro. 2

Kaivinkone tiskipöydällä muistuttaa
leikistämme jonka maailma keskeytti.
Maailma josta haluaisin siivun
vain kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Kaivinkone ei ole se joka on yksin
vaikka hylättynä saakin seisoa.
Kone on kauhaansa myöten puhdas
koska leikkiessäsi kurassa sinä olet onnellinen.

Ja taas minä saan paeta perkeleitä
jotka riekkuvat sisälläni kuilun pohjalla.
Minä voin ainostaan turruttaa itseni
nähdessäni kaivinkoneen tiskipöydällä.

Yhtä suurta kuin pieni

Pieni todennäköisyys ennakoi varmaa lopputulosta.

...

Kärsivä käsi ei jaksa kruunua kiillottaa. (Valitse mielestäsi pienempi paha.)

...

Hullujen keskellä pienempikin loiste riittää.

...

11. syyskuuta

Eniten vääryyttä
tehtaillaan maailmassa
olemalla aina oikeassa.

Suurinta kipua
toisille aiheuttavat
he jotka aina uhrautuvat.

Minä, Bush ja bin Laden
viivoja ilmaan vetelemme
laiskasti ajattelemme

nöyhtää navasta kaivamme
verta lintasta nenästämme.

Kuusi vuotta sitten tai päivää tai kuukautta
maailmaan määriteltiin
uusi suunta.

Eikä mikään mikä joskus
muuttua voisi
ole muuttunut.

Kommunikaatiosoolo

Mitä väliä sillä on
mitä sanani tarkoittavat

sinulle
tai minulle

enää.

Ainoastaan se merkitsee
mitä ne kirvoittivat
sinut ajattelemaan

nyt ja tästedespäin.

Myötäelämää ja vasta-

Kuullessani äänesi
minä tahtoisin olla
kaikkein hienointa troppia
sulaa samettia kurkussa.

Aika ajoin tunnen
aivan päinvastaista
kuin olisin laittanut sinut
istumaan hangessa.

Pieni puoskari minussa
on tietämättäni valmiina
levittämään kipua
jotta saisin taas paijata.

Miksei inhimilliseen
metamorfoosiin
kuulu optiota
olla kolmiolääkettä.

Miksi sympaattiseen
pieneen ihmiseen
mahtuu niin paljon
empatian puutetta.

Kuullessani äänesi
minä osaan vain olla
pitkän yön vieressä
pitää kiinni kädestä.

Opas maailmanparantajalle

Näe maailma lapsen silmin ja luovuta se eteenpäin.
Sinisilmälle sellaisenaan, ilman kyynisyyttä.

Katso maailmaa lapsen rinnalla ja kerro
ettei kaikki olekaan miltä ensinäkemältä vaikutti.

Kasva lapseksi taas ja pienene aikuiseksi.

Opeta hyvää ja pahaa.

Voit muuttaa maailmaa.

Kaivinkone

Kaivinkone pöydän alla muistuttaa
kuilusta jonka partaalta vedit takaisin sängylle.
Tänne missä herään aivastukseesi vaikka
vuoteesi on ollut tyhjä jo toista yötä.

Kaivinkone on
sattuma jolla on tarkoitus.
Kaivinkone on keltainen
koska olet niin hymyssä suin sanonut.

Enkä minä juuri nyt näe perkeleitä
vaikka tuijotan peilistä syvälle sisälleni.
Minä onnetonkin osaan onneni nähdä
kun olen nähnyt kaivinkoneen pöydän alla.

Syy, seuraus ja tarkoitus

Rakastaa, rakkaus, rakastaa.

Todellisuuden rajalla

Tässä kulkee raja, tässä näin, tällä paikalla josta juuri nyt puhun.

Tuolla on merkitys, se mitä tarkoitan, ja tuolla taas sen irvikuva, lauseet ympäriltään syövä merkki.

Ja minä seison tässä, tai istun tai tasapainoilen päälläni, olematta aika ajoin mitään ja ajoittain kaikki mitä on.

Ilman aihetta minua ole. Kun vaikenen, merkitys lakkaa ja merkki vilkuttaa perään itkuisena.

Väärän merkin valitsemalla päädyn samaan tilattomuuteen. Vääriä sanoja käyttämällä tapan todellisuuden, eikä kukaan jää rajalle ruikuttamaan.

Tässä kulkee raja, eikä sitä voi sanoin selittää muille kuin itselle.

Ymmärräthän?

Puoliväkivallaton mies

Kuinka pehmeä on oltava, etteivät iskut enää tuntuisi.
Kuinka monta iskua on kestettävä, että olisi riittävän pehmeä.

Naura väkivallalle, johtajille, natseille etenkin.

Naura sillä ilman nauruasi he eivät koskaan ymmärrä naurettavuuttaan.

Lost & Found

"Hei, katos tuota tuolla!"
"Hei joo! Mikä se oikein on?"
"Ai et sä tiedä. No kato vähän tarkemmin."
"Niin... joo... aika nopea se on, muuttuu ihmeellisesti koko ajan."
"Nii-in. Ihme ja kumma."
"Mutta mikä se sitten on?"
"Et sä oikeasti muka tiedä?"
"No en."
"Sun elämäsi"
"Täh."
"Se on sun elämä."
"Ai jaa. Tollanenko se sitten onkin."
"Niin. Aika surkean pieni, eikö."
"No joo, mutta pirun voimakas silti. Pistää tuolla nuokin isompansa matalaksi."
"Pieni mutta pippurinen."
"Niin.. nii-in."
"Mitäs jos ottaisit sen kiinni."
"Ai mäkö?"
"No kukas sitten."
"En mä tiedä. Jos se vaikka satuttaa."
"Se riski siinä on otettava."
"En mä kyllä tiedä uskallanko."
"Rohkeesti nyt vaan. Menet lähemmäs, kummarrut viereen ja noukit omasi."
"Hmm..."
"Ei mitään hymnejä nyt. Mene, mee jo siitä!"
"No jos mä nyt sitten... ootas... tästä näin ja noin. Kato, mä sain sen!"
"Hienoa, sehän kävi helposti. Olisitko uskonut."
"No en. Tässäkö tämä nyt sitten oli?"
"Pari pikku juttua on vielä."
"Mitä niin?"
"Sun pitää ensiksikin tietää, mitä sillä teet."
"Hankalaa."
"Joo, muttei niin vaikeaa kuin se toinen juttu."
"Ja mikä se sitten on?"
"Sun pitää myös tehdä se."

Nimetön

Olen kulkenut jo päivän ymmärtämättä ottaneeni askeltakaan.
Kuin pilvissä olisin kävellyt, mutta onko se lopultakaan kummallista.

En minä itse ole kykyjäni luonut. Ihme löysi kehälleni, kun sitä synkkänä yksin kiersin.

Sinua minun on ihmetteleminen, sitä muutosta, jonka sinussa näen.

Muistan pyytäneeni tukea, mutta sen sijaan lennähdytit taivaisiin. Pyysin mielestäni liikaa ja annoit enemmän.

Vastarahani taitavat olla hetkellisesti lopussa. Pito ei riitä, mutta onko silläkään väliä.

Eilisen tapahduttua voisin tiskata koko loppuelämän.

Epäröinti nro. 6

"Osaat sä ottaa mitään vakavasti?"

"Mikä vitun kysymys toi on. Alkoholistille."

...

Takauman jälkeinen itsekeskustelu, lainakodin parvekkeella, kahden oluen jälkeen, ensimmäisen lomapäivän iltana.

Äärimmäisyyksistä

Kuuntelisitko minua, jos sanoisin, että somalit haisevat pahalle?
Ottaisitko todesta, jos väittäisin, että elävät viljalti kustannuksellamme?

Antaisitko tummaihoisen vokotella tytärtäsi?
Kävisitkö käsiksi, vaikka tietäisit saavasi sakilta selkääsi?

Kuinka pitkälle olisit valmis jatkamaan? Olisitko lietsonut kansaa Leo F:ää vastaan? Asettanut pommin 16:nnen kadun kirkkoon?

Olisitko antanut käskyn, jos suihkuista olisi satanut Zyklon B:tä?

Humanistin ja fasistin ainoa ero on siinä, että edellinen uskalsi kysyä ensin.

...

Fundamentalisti ja fundamentalisti tappeli.
Kumpi hävisi?

...

Feministi ja feministi tappeli.
Kumpi sai sovinistin?

Feministi ja sovinisti tappeli.
Kumpi pääsi hengestään?

Sovinisti ja juristi tappeli.
Kuka kuittasi voitot?

Mitä jäi jäljelle, kun juristi astui suihkuun hiustenkuivaajaa halaten?

...

Reitti on reunoiltaan kapea ja ahdas, keskeltä jokseenkin tylsä.
Rohkea on hän, joka uskaltaa tähytä & kulkea.
Laidasta laitaan, puolijuoksua.

Tässä pelissä ei voittajia ole koskaan ollut.
Siksi parhaiten pärjää, kun asettuu vain itseään vastaan.

...

Isältä pojalle

Nouse minua vastaan, haasta, riitele, älä milloinkaan ota käskyjäni annettuina.

Kasvata pitkät hiukset, ota tatuointi ja lävistyksiä, notku kaupungilla, sekaannu vääränlaisiin tyttöihin, kokeile millaista on rakastella pojan kanssa.

Polta pilveä. Juo viinat kaapistani, mutta älä laita vettä tilalle.

Näpistä ja jää kiinni.

Karkaa maailmalle, huuda mennessäsi, että olen kusipää. Kerro se kaikille ystävillesi.

Tee typeryyksiä olematta typerä.

Milloinkaan älä kuuntele toiveitani, älä koskaan halua siksi jota minusta ei tullut.

Kasva ihmiseksi. Seiso isäsi maalla omilla jaloillasi.

Rakastan sinua aina.

Ikuisesti sinun (asioista tärkeimmälle voi vain nauraa)

Rakkautta ei kannata pilkkoa sanoihin. Analyysin tulos osoittaisi vain, ettei rakkautta voi selittää.

Rakkaudesta olisi ehkä viisasta kysyä heiltä, jotka eivät ole rakkauttaan koskaan kyseenalaistaneet. Lopulta sekin olisi turhaa, sillä eivät he osaisi onneaan kysyjälle kuvailla.

Realisti sanoisi: rakkaus voi alkaa ja rakkaus loppuu.

Optimisti vastaisi: rakkaus alkaa ja rakkaus voi loppua.

Pessimisti ei uskaltaisi suutaan avata.

Minä seison kahden ensimmäisen välissä. Tiedän elämäni todelliseksi, koska rakastan. Ja tiedän, etten kuole, vaikka rakkaus kuolisi.

Ajattelen rakastuneeni järkevästi ja järjettömän paljon.

Sinun kanssasi, rakkaani, olen valmis hyppäämään sokeana.

Vaahtomuovipatjalle puolen metrin korkeudesta.

Alastomana yhteiselle vuoteellemme.

Mä joka työtä päivän teen

Istua, ajatella, soittaa, kysyä. Käydä keikalla, kirjoittaa, taittaa ja julkaista.
Tulla luetuksi, harvoin kiitetyksi.
Aamulla jatketaan siitä, mihin illalla jäätiin.

...

Työ pätkä, elämä pitkä.
Eikä yksikään päivä ole erilainen.

...

Elämä lyhyt, työ pitkä.
Ja minkä tahansa päivän voisi vaihtaa pois.

...

Pääoman huora, työläinen.
Myy aikaansa, jotta voisi sitä entistä laadukkaampana ostaa.
Viisi päivää viikossa, loputon hetkien sarja syntymän ja lottovoiton välissä.

...

Työ tekijäänsä kiittää, pätkätyö vain parjaa.

...

Esinahkamies, miestenlehden leikkinainen.
Leikkiesimies, piirileikkipäällikkö.
Päivän yli päällikkö, ylipappi alapään.
Yliolanlääkäri, päätönkanatoimittaja.
Puolibroilerijohtaja, mielipuolipilkunnussija.
Lallallaa, lallatilaa...

(Tuote loppuu tilapäisesti toimitusaivohäiriön vuoksi.)

...

Anteeksi konserni, anteeksi osakkaat.

Iltavuorossa sunnuntaina 29.7. klo 18.56.

Ei enkeleitä

Juostuamme joitakin kilometrejä pysähdymme suuren mäen juurelle.

"Mene!", hän kehottaa. "Mä odotan tässä."

Rinteen alaosa on loivaa polkua, jota kapuan kepeästi. Kun mäki jyrkkenee, tiivistän askellusta. Isken askeleeni korostetulla voimalla lumeen. Minä tai maailma, jomman kumman on suistuttava tänään radaltaan.

Viisikymmentä metriä ennen huippua on pakko pysähtyä. Ohuen pakkasilman piinaama hengitykseni kulkee pihisten, viiltelee matkallaan kurkkua ja keuhkoputkea. Lihaksiin pesinyt maitohappo on jähmettänyt raajani.

Suostun tasapeliin. Kävelen.

Huipulta avautuu näkymä yli pimeän pääkaupunkiseudun. Tuuli tulee kaula-aukosta sisään ja nostaa ihon kananlihalle. Istun hankeen. Ajatus tulee ja tappaa vilun.

Huipullakaan ei ole autiota, täälläkään en ole yksin. Hän seuraa kulkuani aina.

Illalla saunassa käytyämme puhun Hänestä. Hän kuuntelee sanojani vieressäni. Makaamme olohuoneen lattialla. Tuijotan kattoa, kun en vieläkään pysty katsomaan kohti.

Puhun myös enkeleistä ja siitä, miten musiikki kierrättää samaa suojelusteemaa laulusta toiseen.

Toivon, että jonain päivänä saan olla Hänen kaltainen lapsillemme. En kuitenkaan enkeli, sillä silloin en olisi sitä, mitä lapset eniten tarvitsevat.

Ennen kokonaan toinen

Kuka tietää, mistä tulevaisuus saapuu, missä on se tila-aika, jonne mennyt hiljalleen vaipuu.

Miksi yhdessä hetkessä elämä on vain pysäytyskuvia, paljauttaan tärisevä pelko nykyhetkestä; eikä aina voi tuntea edes kylmyyttä.

Ja miksi ihminen toisinaan kokee, että näkee vuosikymmenten päähän eteen, taakse, sivuille ja ylös.

Alaspäin sellaisessa kaikkivoipuudessa ei ole lupa katsoa; se on hetki, jossa jokainen määrittää oman elämänsä arvon.

Määrittele tai sinut määritellään. Johda tai tule johdetuksi.

Itsekäs enkä enää vapaaehtoista riistaa.

Ensikosketus

Tekstit nousevat jostain määrittelemättömästä. Viuhuvat ohitseni, kiihdyttävät vauhtiaan kun ojennan käsiäni tarttuakseni.

Pitkiä lauseita. Lyhyttä tavaraa. Sekatavaraa.

Viimein saan otteen jostakin ohuesta. Vedän sitä itseeni kaikin voimin.

Takauma aikaan jolloin Musiikki vielä soi korvissani enkä ollut pienuuttani silmiin katsellut. Kaikki alkoi silloinkin näin, muistan hatarasti.

Kun olio on riittävän lähellä huomaan pyydystäneeni parven hajaltelmia. Viimeksi se oli pieni ystävä, joka jäi meren taakse.

En voi sanoa pettyneeni. En ole enää sellainen saalistaja, joka olin ennen Sairautta, mutta kukapa haluaisi säilyä muuttumattomana läpi elämän.

Kukako sitten, onko sillä väliä. Inspiroituneena seuramies kirjainten lempimä. Väsyneenä, niin kuin nyt, vain hieman liian väsynyt.

Mies, isä, poika ja tyytyväinen olen aina. Siinä ovat palaset, jotka antavat mahdollisuuden kirjoittaa ja rajoittavat sitä.

Työhön ruvettuani on parasta jäädä lomalle.