Ikuisesti sinun (asioista tärkeimmälle voi vain nauraa)

Rakkautta ei kannata pilkkoa sanoihin. Analyysin tulos osoittaisi vain, ettei rakkautta voi selittää.

Rakkaudesta olisi ehkä viisasta kysyä heiltä, jotka eivät ole rakkauttaan koskaan kyseenalaistaneet. Lopulta sekin olisi turhaa, sillä eivät he osaisi onneaan kysyjälle kuvailla.

Realisti sanoisi: rakkaus voi alkaa ja rakkaus loppuu.

Optimisti vastaisi: rakkaus alkaa ja rakkaus voi loppua.

Pessimisti ei uskaltaisi suutaan avata.

Minä seison kahden ensimmäisen välissä. Tiedän elämäni todelliseksi, koska rakastan. Ja tiedän, etten kuole, vaikka rakkaus kuolisi.

Ajattelen rakastuneeni järkevästi ja järjettömän paljon.

Sinun kanssasi, rakkaani, olen valmis hyppäämään sokeana.

Vaahtomuovipatjalle puolen metrin korkeudesta.

Alastomana yhteiselle vuoteellemme.

Mä joka työtä päivän teen

Istua, ajatella, soittaa, kysyä. Käydä keikalla, kirjoittaa, taittaa ja julkaista.
Tulla luetuksi, harvoin kiitetyksi.
Aamulla jatketaan siitä, mihin illalla jäätiin.

...

Työ pätkä, elämä pitkä.
Eikä yksikään päivä ole erilainen.

...

Elämä lyhyt, työ pitkä.
Ja minkä tahansa päivän voisi vaihtaa pois.

...

Pääoman huora, työläinen.
Myy aikaansa, jotta voisi sitä entistä laadukkaampana ostaa.
Viisi päivää viikossa, loputon hetkien sarja syntymän ja lottovoiton välissä.

...

Työ tekijäänsä kiittää, pätkätyö vain parjaa.

...

Esinahkamies, miestenlehden leikkinainen.
Leikkiesimies, piirileikkipäällikkö.
Päivän yli päällikkö, ylipappi alapään.
Yliolanlääkäri, päätönkanatoimittaja.
Puolibroilerijohtaja, mielipuolipilkunnussija.
Lallallaa, lallatilaa...

(Tuote loppuu tilapäisesti toimitusaivohäiriön vuoksi.)

...

Anteeksi konserni, anteeksi osakkaat.

Iltavuorossa sunnuntaina 29.7. klo 18.56.

Ei enkeleitä

Juostuamme joitakin kilometrejä pysähdymme suuren mäen juurelle.

"Mene!", hän kehottaa. "Mä odotan tässä."

Rinteen alaosa on loivaa polkua, jota kapuan kepeästi. Kun mäki jyrkkenee, tiivistän askellusta. Isken askeleeni korostetulla voimalla lumeen. Minä tai maailma, jomman kumman on suistuttava tänään radaltaan.

Viisikymmentä metriä ennen huippua on pakko pysähtyä. Ohuen pakkasilman piinaama hengitykseni kulkee pihisten, viiltelee matkallaan kurkkua ja keuhkoputkea. Lihaksiin pesinyt maitohappo on jähmettänyt raajani.

Suostun tasapeliin. Kävelen.

Huipulta avautuu näkymä yli pimeän pääkaupunkiseudun. Tuuli tulee kaula-aukosta sisään ja nostaa ihon kananlihalle. Istun hankeen. Ajatus tulee ja tappaa vilun.

Huipullakaan ei ole autiota, täälläkään en ole yksin. Hän seuraa kulkuani aina.

Illalla saunassa käytyämme puhun Hänestä. Hän kuuntelee sanojani vieressäni. Makaamme olohuoneen lattialla. Tuijotan kattoa, kun en vieläkään pysty katsomaan kohti.

Puhun myös enkeleistä ja siitä, miten musiikki kierrättää samaa suojelusteemaa laulusta toiseen.

Toivon, että jonain päivänä saan olla Hänen kaltainen lapsillemme. En kuitenkaan enkeli, sillä silloin en olisi sitä, mitä lapset eniten tarvitsevat.

Ennen kokonaan toinen

Kuka tietää, mistä tulevaisuus saapuu, missä on se tila-aika, jonne mennyt hiljalleen vaipuu.

Miksi yhdessä hetkessä elämä on vain pysäytyskuvia, paljauttaan tärisevä pelko nykyhetkestä; eikä aina voi tuntea edes kylmyyttä.

Ja miksi ihminen toisinaan kokee, että näkee vuosikymmenten päähän eteen, taakse, sivuille ja ylös.

Alaspäin sellaisessa kaikkivoipuudessa ei ole lupa katsoa; se on hetki, jossa jokainen määrittää oman elämänsä arvon.

Määrittele tai sinut määritellään. Johda tai tule johdetuksi.

Itsekäs enkä enää vapaaehtoista riistaa.

Ensikosketus

Tekstit nousevat jostain määrittelemättömästä. Viuhuvat ohitseni, kiihdyttävät vauhtiaan kun ojennan käsiäni tarttuakseni.

Pitkiä lauseita. Lyhyttä tavaraa. Sekatavaraa.

Viimein saan otteen jostakin ohuesta. Vedän sitä itseeni kaikin voimin.

Takauma aikaan jolloin Musiikki vielä soi korvissani enkä ollut pienuuttani silmiin katsellut. Kaikki alkoi silloinkin näin, muistan hatarasti.

Kun olio on riittävän lähellä huomaan pyydystäneeni parven hajaltelmia. Viimeksi se oli pieni ystävä, joka jäi meren taakse.

En voi sanoa pettyneeni. En ole enää sellainen saalistaja, joka olin ennen Sairautta, mutta kukapa haluaisi säilyä muuttumattomana läpi elämän.

Kukako sitten, onko sillä väliä. Inspiroituneena seuramies kirjainten lempimä. Väsyneenä, niin kuin nyt, vain hieman liian väsynyt.

Mies, isä, poika ja tyytyväinen olen aina. Siinä ovat palaset, jotka antavat mahdollisuuden kirjoittaa ja rajoittavat sitä.

Työhön ruvettuani on parasta jäädä lomalle.